Chapter 47.

 

Tänään on mun syntymäpäivä, 17.8. Tuntuu hurjalta, että yhtäkkiä on jo 25 vuotta kulunut! Koska eihän siitä ole kuin hassu pieni hetki, kun olin vielä yläasteella. Ah, yläaste. Jestas – siitäkin on kymmenen vuotta, kun aloitin viimeisen peruskoulun luokan! Ihan hullua. Viime aikoina oon ajatellut aika paljon yläastetta, kun olen seurannut somesta kaikenlaisia kiusaamiseen liittyneitä postauksia mitä on tullut vastaan esimerkiksi Facebookin ryhmissä. Esimerkiksi Naistenhuoneella on säännöllisesti aiheesta. Tekisi mieli jossain vaiheessa kirjoittaa jonkinlainen postaus peruskoulun, mutta etenkin yläasteen ajoista. Siitä, miten syviä jälkiä kiusaaminen voi jättää jälkeensä. Teen tuon postauksen sitten, kun olen kerännyt riittävän paljon rohkeutta jotta uskallan lähettää sen lähes jokaiselle entiselle luokkalaiselleni.

 

Tänään on mun synttärit. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, jotta oon reilun tunnin tänään toisten ihmisten seurassa – käyn broidini ja hänen avovaimonsa kanssa syömässä. Lisäksi mun pikkusisko käy mun luona, viettäen aikaa kokonaiset viisi minuuttia täällä. Muuten, täysin tavallinen päivä. Käyn koirien kanssa metsässä, katson töllöstä Dr. Pimplepopperia. Selaan somea, teen koirien somesivulle päivityksen. Siinä se päivä taas menikin. Tekemättä mitään. Samanlainen päivä kuin kaikki muutkin. Sillä erolla, että tänään oli jopa ehkä puolitoista tuntia sosiaalista elämää.

Se on suhteellisen perseestä. Vaikka olenkin viimeisen vuoden aikana opettanut itseni erittäin introvertiksi, niin ei tämä enää yli vuoden jälkeen kovin mukavaa ole. Vaikka toisaalta, samalla on kasvanut ajan saatossa sosiaalisten tilanteiden pelko. Tästä kiitos kuulu puhtaasti Kelalle. Koska en saa tulkkia, jokainen sosiaalinen tilanne ahdistaa jo etukäteen niin paljon, etten halua niitä edes tapahtuvaksi. Mutta samalla, siitä huolimatta haluaisi elämäänsä takaisin jotain sosiaalista elämää, ystäviä – jotain. Nyt se kaikki on vain kaukainen muisto.

 

Tänään on mun synttärit. Se tarkoittaa sitä, mun elämä on yhtä paskaa kuin se oli eilenkin. Ja on huomenna. Ja ylihuomenna, sitä seuraavana päivänä ja… Niin. Se tarkoittaa sitä, että maapallo on kiertänyt kertaalleen auringon ympäri. Elämä jatkuu täysin samanlaisena siitä huolimatta. Hiljaisena, työttömänä, vailla mitään päämäärää. Kun olisikin edes jokin päämäärä, mitä kohti mennä. Kun olisi edes jonkinlainen päivärytmi eikä vain ”teen mitä teen, juuri silloin kun haluan” -tilannetta. Ihan sama, vaikka lähtisin kauppaan yhdeltä yöllä. Ei sillä ole mitään väliä, koska seuraavana aamuna ei ole mitään syytä herätä. Koskaan ei ole mitään syytä herätä tai aikatauluttaa elämäänsä. Ei ole mitään syytä, miksi pitäisi olla jonkinlainen päivärytmi. On täysin ok herätä kolmelta päivällä tai mennä nukkumaan aamupäivällä.

Voisi ajatella, että elämä olisi yhtä pitkää kesälomaa. Sille se tuntuu ensiksi. Sen jälkeen se ei todellakaan ole pelkkää kesälomaa. Se on sitä, että olet täysi turhake. Et ole ihminen, olet loinen. Loinen, joka loisii kotonaan ympäri vuorokauden eläen verorahoilla tekemättä mitään niiden eteen. Loinen, jolla ei ole pientäkään arvoa. Loinen, joka on täysin turha (mutta kallis ylläpidettävä) yhteiskunnalle. Loinen, joka ei näe itseäänkään aina ihmisenä. Vain sellainen, joka toistaa samat asiat päivästä toiseen.

Mutta samalla silti niin reipas, ainakin muiden silmiin.