Chapter 30.

Tänään oli taasen puheterapia aamulla. Tänään emme keskittyneet niinkään äänentuottoon vaan enemmän keskustelimme tällä kertaa. Teimme muutamia resonaattoriputkiharjoituksia alussa. Ne sujuvat kuten ennenkin: hankalaa. Mutta huomaan kuitenkin, että hankaluudesta huolimatta toimiminen on jo aavistuksen helpompaa. Vaatii vain paljon työtä, sitäkin enemmän työtunteja. Resonaattoriputken lisäksi teimme pientä mielikuvaharjoittelua siitä, miten saisin kehon täysin rennoksi. Puheterapeutti huomasi nimittäin kesken kaiken, että jännitin selkeästi leukaperiäni. Itse en huomannut asiaa laisinkaan enkä olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ellei siitä olisi mainittu erikseen. Tähän pitää ruveta itse jatkossakin kiinnittämään huomiota, sillä kun muutaman sekunnin asiaa pohdiskelin, huomasin itsekin purevani hampaita yhteen ja jännittäväni koko leuan.

Keskustelimme siitä, mikä voisi olla syynä nykyiseen tilanteeseen. Siitä, mitä on tapahtunut ennen toukokuuta – pitkällä aikatähtäimellä. Tämä on asia, jota oon yrittänyt itsekin pohtia. Näennäisesti kaikki on kuitenkin ollut ihan hyvin, enkä keksi mitään, mikä voisi olla vaikuttavana taustatekijänä. Toki, mulle sattuu ja tapahtuu kaikkea mutta hyvin pitkälle osaan ottaa asioita huumorinkin kannalta. Ja myös sellainen ihminen, että kun asia ei ole ”läsnä”; se on todellakin poissa silmistä, poissa mielestä.

On myös paljon asioita, joita olen säikähtänyt, mutta nykyisin ne naurattavat. Paras esimerkki on ehdottomasti se, kun olin suorittamassa opetusharjoittelua. Seisoin käytävällä tauon aikana keskustelemassa muiden kanssa ja yhtäkkiä hiukseni jäivät jonkun ohikulkevan ihmisen vetoketjuun kiinni KYLLÄ. En tiedä, miten tämä voi olla edes mahdollista. Muistan säikähtäneeni tilannetta ja hälinää todella paljon (ja sitä, miten tiukkaan letti oikein päätyi kiinni!), mutta palauduttuani siitä olen lähinnä nauranut tilanteelle. Koska olihan se nyt ihan järjettömän koomista oikeasti. Mutta joo, useimmat tilanteet jälkeenpäin siis vain naurattavat, jos edes muistan niitä.

Lisäksi keskustelimme tulkista ja Kelasta hieman lisää. Tai, aika paljonkin itseasiassa. Puheterapeutti mietti, että voi toki kirjoittaa lausunnon mulle, mutta hänen tulee vain miettiä sitä, miten sen kirjoittaa. Lähinnä hakemuksen ja lausunnon muotoa tulee miettiä, jotta arvon Kela sen voisi hyväksyä. On todella raastavaa, että Kelassakin hakemuksien läpisaaminen riippuu hyvin paljon siitä, kuka hakemusta on vastaanottamassa.

Puheterapeutti kuitenkin sanoi, että hänen mielestään väliaikainen tulkkauspäätös voisi olla oikeasti hyvä idea. Hän sanoi, että vaikka kykenen hoitamaan asioita hyvin puhelimella ja mahdollisesti sähköpostitsekin, on todellakin tilanteita, joissa yksinkertaisesti kommunikaatio sujuisi paljon helpommin tulkin kanssa. Lisäksi puheterapeutti on vakuuttunut myös siitä, että tulevaisuudessa haluan puhua ja työskennellä itse tulkkina. KERRANKIN. Kerrankin joku terveydenhuollossa ymmärtää sen, mitä olen yrittänyt selittää viimeiset kuukaudet. Tää tuntuu vaan niin hyvälle, että kerrankin joku (muu kuin tulkki) on mun kanssa samaa mieltä aiheesta ja kertoo ajatuksiaan mulle niin, kuin itse asian ajattelen.

Kerroin hänelle, että sairaalasta ei lausuntoa suostuttu kirjoittamaan tulkkia varten. Syynä se, että neurologien mukaan lopettaisin kokonaan puheen yrittämisen. Ja ei, asia kun ei vieläkään ole niin. Tottakai haluan yrittää puhua, oppia uudestaan puhumaan ja päästä tulevaisuudessa työskentelemään tulkkina. Lisäksi kerroin, että yritin sairaalan henkilökunnalle selittää muun muassa sitä, että viittominenhan tukee pelkästään puheen tuottoakin (huulio, viitottu puhe). Ja siitä, että paikalla on käynyt myös ammattitulkkeja valistamassa ja olen aiheesta useamman tulkin kanssa keskustellut, joista jokainen on ollut mun kanssa samaa mieltä. Myös puheterapeutti oli sitä mieltä, että viittominen tukee puheen tuottoa. Lisäksi se vähentää myös muun muassa stressiä ja valmista ahdistusta kommunikointitilanteisiin. Ja helpottaa sosiaalisia tilanteita siinä kohtaa, kun kanssaihmiset eivät ymmärrä viittomista. Bingo. Ah, oon vaan niin onnellinen just nyt. Mulla saattaa ehkä oikeasti olla vielä toivoa siihen, että saisin tulkin tulevaisuudessa. Ehkä, se riippuu täysin Kelasta sitten taas. Täytyy vain toivoa, että tällä kertaa lausunto menisi läpi.

Hän oli sitä mieltä, että tulkkauspäätökseen kriteerit täyttyvät kuitenkin. Lisäksi kun kaikki puvatulkkien (puva = puhevammainen) asiakkaat eivät kykene edes kunnolliseen tulkin käyttöön tai tulkki toimii enemmän toiminnanohjaajana kuin tulkkina, hän ei näe syytä miksi nytkään ei menisi päätös läpi. Puvalla työskentelevien tulkkien asiakaskirjo on kuitenkin niin laaja ja sairauksien kirjo suuri, että välillä on vaikeaa lokeroida asiakasta mihinkään tiettyyn muottiin. Ja olen tästä samaa mieltä: jokainen asiakas on yksilö, jokaisen asiakkaan kommunikaatiotapa on erityinen. Lisäksi puhuimme, että vaikka puhelimella kommunikointi sujuukin ihan hyvin, se ei silti ole millään tavalla virallinen kommunikaatiomenetelmä. Bingo.

Ja vaikka puheterapeutti sanoi, ettei tiedä tulkista tai siitä liittyvistä asioista aivan hirvittävästi, hän kuitenkin kertoi ottaneensa selvää asioista ja luottavansa myös siihen, mitä itse alan opiskelijana hänelle sanon. Kuitenkin nyt alkaisi itsellänikin viimeinen vuosi koulussa, mikä tarkoittaa, että tietotaitoa on kuitenkin kehittynyt aivan varmasti. Tai, näin mä ainakin toivon. Olisi hieman turhauttavaa, jos olisi istunut koulussa useamman vuoden ymmärtääkseen, ettei vieläkään osaa tai ymmärrä yhtään mitään. Mutta joo - hän sanoikin, että tunnen aivan varmasti alan ja säädökset paremmin kuin hän.  

Tärkein asia kuitenkin minkä hän sanoi: jokaisella on oikeus kommunikaatioon. Ja mulla kommunikaatiossa ehdottomasti helpoin tapa on tällä hetkellä viittomakieli ja viitottu puhe.

Halleluja, amen! En voi muuta sanoa. Tätä asiaa on nyt yritetty hokea niin pitkään, että usko on jo loppunut välillä. Miten hyvältä voikaan tuntua se, että terveydenhuollossa oleva ammattilainen kertoo tämän lauseen mulle? Ilman, että olisin millään tavalla pohjustanut kyseistä lausetta. Koska KYLLÄ: jokaisella on oikeus toimivaan kommunikaatioon. Tulin vain niin iloiseksi tästä reissusta, ettei mitään rajaa. Jo pelkästään ajatus siitä, että joku ymmärtää asian, tekee mut todella onnelliseksi. Joku muukin, kuin tulkkausalan ammattilaiset. Tulkkina työskentelevälle ihmiselle oikeus kommunikaatioon on käytännössä itsestäänselvyys. Joten se, että joku muu kuin tulkki ymmärtää asian, tuntuu tällä hetkellä lottovoitolta. Voisin melkein laittaa eurojaskaan muutaman rivin (tai miten se homma toimiikaan, ei aavistustakaan), koska tällä hetkellä tuntuu sille, että kaikki on mahdollista.

Lisäksi kävin tänään kääntymässä koululla! Pyöräillessä koululle, matkan varrella on myös tuo yliopistollinen sairaala, jossa makasin alkukesästä. Mahassa muljahti aika pahoin, eikä mitenkään positiivisella tavalla. Samalla pystyi onneksi kääntämään päätä muualle ja toteamaan: tuonne en ole enää menossa. Eikä mun myöskään tarvitse mennä sinne. Oon onnellinen siitä, että se on ohi.

Voin sanoa, että jännitti mennä käymään koululla. En tiedä, miksi sinne meneminen edes jännitti, mutta jännittipä silti. Menin viemään vain yhden paidan lainaan, en sen enempää. Tuli jonkin aikaa viitottua kavereiden kanssa ja nähtyä myös yhtä opettajaa pikaisesti: niin ihanaa päästä käyttämään viittomia! Haluan ehdottomasti mennä käymään koululla uudestaan, koska siellä olo tuntui vaan hyvältä. Hyvältä, koska mua ymmärrettiin. Hymyilytti vain, koska tunsin kuuluvani jonnekin ja tiedän, minne haluan tulevaisuudessa palata.