Chapter 28.

Seuraan somessa erilaisia ihmisiä, etenkin Instagramissa. Valtaosa on tuttuja ihmisiä, osa tulevaan ammattiin liittyviä ja muutama ”julkkistili” (esimerkiksi Suomipop). Seuraan myös yläasteaikaista tuttuani Inaa (@inanen), jonka kanssa olin rinnakkaisluokalla. En voi sanoa tuntevani häntä sen suuremmin, vaikka meillä oli yläasteella jonkin verran yhteisiä aineita. Siitä huolimatta, ihailen hänen asennettaan, viisaita ajatuksiaan ja sanojaan elämästä. Tänään Ina kirjoitti muun muassa näin:

”Fakta on se, että meillä kaikilla on rajallinen aika täällä maan päällä. Ei syöpään sairastunut ihminen valinnut itselleen syöpää ja jäljelle jäänyttä 2kk elinaikaa. Tai ei auto-onnettomuuteen joutunut pyöräilijä valinnut jäädä liikuntakyvyttömäksi. Asiat johtavat toiseen, toinen kutsuu sitä kohtaloksi ja toinen sattumaksi. Kuitenkaan ulkoinen status, taloudellinen vakaus, hienot merkkivaatteet ja menestys eivät takaa onnellista elämää. Elämä on haurasta ja siksi se on elämisen arvoista. Kaikki voi hetkessä särkyä, mutta ilman loppua ei ole alkua. Alku mahdollistaa toivon ja kipinän täyteläisemmästä elämästä. Mulle merkityksellinen elämä on elämää, jossa saan antaa ja vastaanottaa rakkautta. Katsoa myötätuntoisesti särkynyttä, sulkea syliin hylätyn ja rohkaista epätoivoon kääriytynyttä. Sitä on mielestäni merkityksellinen elämä.”

Kuinka paljon voin olla samaa mieltä tästä tekstistä? Kyllä, kyllä ja kyllä. Jokaisen aika maan päällä on todellakin rajattu, ei kukaan täällä ole määräänsä pidempään. Jokaisen aika on ennalta määrätty, ylös kirjoitettu. Se mitä alun ja lopun välillä on, sitä ei voi kukaan ennustaa. Se tästä elämästä tekeekin niin mielenkiintoista. Ikinä ei voi tietää, kuka tai mikä odottaa kulman takana. Mun tilanteessa kulman takaa (tai tarkemmin ottaen tv-tasolta) iski sairaus. Sairaus, joka vei kirjaimellisesti sanattomaksi ja jalat alta. Se saattoi olla kohtaloa tai sattumaa, kuka tietää. Sen tiedän silti, etten koskaan tätä valinnut itse.

Kukaan ei valitse itselleen sairautta tai vammaa – eikä kukaan halua itselleen sairautta tai vammaa. Toki varmaan lähes jokainen on toivonut tulevansa esimerkiksi kuumeeseen, kun tiedossa on jotain kamalaa. Kuume on kuitenkin yleisesti sanottuna pikainen sairaus, jonka verukkeella voi skipata kamalan työpäivän tai tentin, johon jätti valmistautumatta. Sairaus, josta paranee yleensä muutamassa päivässä eikä se jätä mitään jälkiä. Se on ihan eri asia. Kukaan ei valitse tai halua itsellensä syöpää, aivovammaa, raajojen halvaantumista tai esimerkiksi CP-vammaa. Ei kukaan. Tai mikäli haluaa, on todennäköisesti henkilöllä jokin mielenterveyteen liittyvä häiriö.

Kuten Inakin kirjoitti, vaatteet, menestys tai muu ulkoinen asia ei takaa onnellista elämää. Toki, on elämä omalla tavalla huolettomampaa, mikäli esimerkiksi töistä kilahtaa tilille kuukausittain viis tonnia. Mutta tekeekö se tai esimerkiksi parisataa maksanut huppari tai laukku onnelliseksi? En tiedä, iloiseksi se toki voi tehdä mutta loppupeleissä se on silti vain materiaa. Sitä saa aina uutta kaupasta. Elämä on hauras, sitä ei voi ostaa. Se voi särkyä palasiksi sekunneissa tai vähintään muuttua täysin erilaiseksi.

Ilman loppua ei ole alkua – tiedän ja allekirjoitan tämän lauseen täydellisesti. Elämän taitekohtia on mullakin ollut useita erilaisia. Muutto Turkuun oli esimerkiksi yksi iso elämän taitekohta. Loppu vanhalle elämälleni, jätin taakse kirjaimellisesti koko elämäni. En tuntenut tai tietänyt Turusta yhtään mitään. Tiesin vain sen, että lähden opiskelemaan Diakiin. Vaikka vanha elämä jäi taakse, se aukaisi täysin uudenlaisen maailman. Maailman, jollaista en osannut kuvitella.

Nyt taas elämässä aukesi täysin uudenlainen sivu toukokuun jäljiltä. Tarkkaan en vielä tiedä, mitä kaikkea se tuokaan tullessaan. Sitä ei tiedä kukaan, mutta toivon ettei siihen sisälly tv-tasoja. Tämä alku on kuitenkin täysin poikkeava entisiin verrattuina. Käytännössä elän samaa elämää kuin ennen, mutta täysin uudella merkityksellä. Kannan puhevammaisen ihmisen statusta, kommunikaatiokeinonani on viittominen ja kirjoittaminen. Olen sama ihminen kuin ennen, mutta silti täysin eri ihminen kuin ennen. Asun samassa asunnossa, kaikki ulkoiset asiat ovat edelleen täysin ennallaan. Jos mun elämää katsottaisiin kärpäsenä katosta, se näyttäisi lähes samalta kuin ennenkin. Sillä erolla, etten puhu enää sanaakaan. Jo pelkästään kommunikaatiokeinon vaihtuminen avaa ihmiselle täysin uudenlaisen elämän. Se elämä on mielenkiintoinen, vaikkakin raskas elämä.

Elämä ja sen merkitys on myös auennut täysin uudessa valossa. Ennen elämässä tärkeintä oli suorittaminen. Olla hyvä kaikessa, jotta riittää, kelpaa. Nykyään on täysin yksi ja sama, vaikka saisin jostain tentistä ykkösen. Mitä sitten? Toki, se ei ole toivottavaa mutta elämä ei kaadu siihen. Se oli vain yksi tentti. Elämässä ei ole tärkeintä vain saada hyviä numeroita, olla täydellinen. Niin vaikeaa kuin se onkin muistaa, myös mä saan olla haavoittuvainen. Saan romahtaa, jos haluan. Saan olla epätäydellinen – ja se on ihan hyväksyttävää.

Elämästä katoaa moni asia, jos aina yrittää vain olla täydellinen. Pikkuhiljaa alkaa muuttua kyyniseksi, krooniseksi stressaajaksi. Romahtaa, jos jokin asia ei menekään kuten sen oli ajatellut. Samalla ummistaa silmänsä maailmalta: pieniltä asioilta, jotka tekevät maailmasta niin ihmeellisen paikan. Asioilta, jotka ovat usein niin arkisia, ettei niitä edes huomaa enää. Niiltä, jotka tarvitsevat apua.

Ei, tärkeintä elämässä on rakastaa itseään sellaisena kuin on. Pysähtyä, elää juuri siinä hetkessä. Nauttia siitä, kuka on ja mitä kaikkea on ympärillä. Oppia joka päivä jotain uutta – uutta elämästä. Avata sydän ystävilleen ja läheisilleen, olla lojaali heille. Rakastaa heitä, olla läsnä. Auttaa jokaista, joka apua tarvitsee. Avun ei tarvitse olla suuri tai mahtava, arkiset asiat ovat niitä parhaimpia. Oven avaaminen, ostoksista puuttuvan sentin maksaminen, kauppakassien kantaminen. Pienet, yksinkertaiset sanat. Kiitos, hei, anteeksi. Hymy ventovieraalle. Muistaa kolme tärkeää asiaa: usko, toivo ja rakkaus. Niillä pärjää elämässä jo pitkälle.

Aina on toivoa, aina on uusi mahdollisuus. Jos elämä yrittää vetää turpaan oikealta, väistä vasemmalle ja laita se nippuun. Mistä vaan selviää. Aina ei selvitä naarmuitta, mutta selvitään silti. Samalla jokainen teko ja sana luo oman merkityksensä omalle elämälle. Merkitys ei ole aina laisinkaan suuri, mutta se on silti olemassa.