Chapter 13.

Eilen tuli kolme viikkoa siitä, kun lähdin sairaalasta. Edelleenkään en ole katunut päätöstäni lähteä pois. Vaikka täälläkään ei ole helppoa, pärjään. Saan olla pihalla niin paljon kuin haluan, nauttia kesästä. Tälläkin hetkellä istun korituolissa terassilla. Luonnon helmassa, kaukana kaikesta nauttien auringon paisteesta ja monen mukaan aivan liian lämpimästä säästä. Mä kuitenkin nautin äärettömän paljon.

Nautin säästä, vapaudesta. Lämpimästä säästä huolimatta mulla on villasukat jalassa ja paksu huppari päällä. Omistan jotenkin kieroutuneen lämmönsäätelyn: talvella palelen harvoin, kuljen yleensä ohuissa vaatteissa ja hanskoja käytän minuutteja, jonka jälkeen käteni ovat aivan nihkeät. Vastaavasti taas kesällä hautaudun usein vilttien alle muiden meinatessa läkähtyä ja nautin, kun lämpötila kipuaa kolmeenkymmeneen. Muutama päivä sitten istuin pihalla toppatakki päällä, kun heittelin koiralleni palloa. Lämmintä oli tuolloin noin 17 astetta ja tuuli.

Vuosi sitten mentiin hieman eri fiiliksissä ja lämpötiloissa

Sairaalasta poistumisen jälkeen on tapahtunut pieniä muutoksia positiiviseen suuntaan. Kykenen kävelemään ilman tukea pari askelta. Pari, pientä ja haparoivaa askelta. Vaikka askelten määrä tuntuu äärettömän pieneltä ja turhauttavalta, jokainen askel on kuitenkin edistystä ja kohti tavoitettani. Tämä on asia, jota yritän itselleni muistuttaa: tällä hetkellä, tässä tilanteessa kaikki on vain plussaa. Muutama viikko sitten en voinut edes kuvitella käveleväni yhtään askelta ilman tukea – tuen kanssakin oli isoja ongelmia. Tuen kanssa olen päässyt nyt kävelemään talon ympäri, vaikka tarvitsenkin siihen taukoja. Se ei ole helppoa eikä edes kivaa, kun kroppa laittaa vastaan jatkuvasti. Siitä huolimatta, mä pystyn jopa siihen ja jokainen otettu askel on kohti parempaa.

Puhe ei sen sijaan ole kuntoutunut laisinkaan, ei pienintäkään edistystä mihinkään suuntaan. Pelkän huulion tuottaminen on todella haastavaa. Mennään edelleen pelkän ’mm-m’-äänteen varassa, joka sekin saa vain äänenkäytössä tarvittavat lihakset väsymään äärettömän nopeasti. Välillä mulla on kurkku todella kipeä myös lihaksistoltaan. Tunne on sellainen, kuin olisi huutanut äänensä käheäksi ja kurkku olisi vähän kuin turta. Kummallinen tunne. Pelkkä nieleminen ja haukottelukin väsyttää jo lihaksistoa hurjan paljon, puhumattakaan yrityksistä puhua. Usein lihakset ovat kipeinä, vaikka en olisi koko päivänä tehnyt muuta kuin haukotellut muutamaan kertaan. Jokin on pielessä niin pahasti, että en uskalla hirveästi yrittää tehdä erilaisia äänentuoton harjoitteita. Mieluummin odotan, jotta saan konsultoitua ammattihenkilöä kuin se, että pahimmillaan vahingoitan äänihuuliani ja lihaksistoa väärällä tekemisellä.

Oon yrittäny kuntouttaa oikeaa jättä ja liikeratoja mm. heittämällä koiralle palloa. Toimii.

Keskustelin tänään kavereideni kanssa erilaisista aiheista viestein, kuten tavallisestikin. Sain myös linkin The Voice Kids Russia -videoon, jossa aivan mieletön mimmi lauloi. Kylmät väreet kulkivat ympäri kehoa tuota kuunnellessani, sillä laulajan asenne, ääni ja biisi sointuivat mielestäni niin hyvin yhteen. Videota pääset katsomaan TÄSTÄ.

Juutuin jostain syystä Youtuben syövereihin hetkeksi ja rupesin kuuntelemaan eri maista olevia nuoria laulajia. Ei mennyt kauaa, kun aloitin parkumisen sen lisäksi, että olin täysin kylmillä väreillä. Tummaääninen teini tulkitsi yhden itselleni merkityksellisen biisin: Jeff Buckleyn paljon soitettu ja tulkittu maailmalla Hallelujah. Tunnelataus oli hurja, kun sitä kuunnellessani tajusin yhtäkkiä, etten todellakaan kykene laulamaan edes kyseistä kappaletta. Eikä ole olemassa tietoa siitä, kykenenkö laulamaan sitä tulevaisuudessakaan. Täytyy vaan toivoa parasta ja yrittää kuntouttaa itseään niin hyvin kuin on mahdollista.

Olen toki tiennyt koko ajan, etten kykene laulamaan. Koska miten laulaisin, jos en kykene puhumaan tai muuhunkaan kommunikaatioon ääntä käyttäen? Olen ehkä jollain tavalla siirtänyt asian kohtaamista mielessäni ja yrittänyt keskittyä kaikkeen muuhun. Viimeisen kuuden viikon aikana olen kuunnellut musiikkiakin todella vähän, vaikka tavallisesti taustalla soi jotain jatkuvasti. Asia iski vasta nyt vasten kasvojani tehden siitä todellisen – en todellakaan kykene edes siihen. Se, että en kykene laulamaan tai musiikkiin on todella iso asia.

Onnellinen, uuden kitaran omistaja vappuna 

Pohdin aihetta todella pitkään todeten, että musiikin menettäminen on tietyllä tasolla jopa suurempi menetys kuin se, etten kykene puhumaan. Puhumattomuuden pystyn kiertämään viittomalla tai käyttämällä jotain muuta, vaihtoehtoista kommunikaatiotapaa. Vaikka pystyn puheen puuttumisen kiertämään, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin asian kanssa koskaan sinut tai haluaisin tämän olevan lopullista. Siitä huolimatta: pystyn puhumaan, vaikka puhuminen tapahtuukin äänettä.

Sitä en pysty kiertämään mitenkään, että en kykene laulaa tai soittaa mitään soitinta. Pianon tai kitaran soittamiseen ei tällä hetkellä riitä käden motoriikka, kun taas esimerkiksi poikkihuilua soittaessa en jaksa pitää soitinta oikeassa asennossa. Soittamisen uskon onnistuvan tulevaisuudessa vielä ja motoriikan palautuvan. Motoriikan kuntoutumiseen antaa viitteitä jo se, että kävelykykykin on ottanut pieniä edistysaskeleita. Myös fysioterapeuttini muistutti jo sairaalassa, että mulla on olemassa fyysiset taidot eri asioihin. Se, miksi fysiikka ei kuitenkaan toimi on arvoitus.

Toki, kykenen ”laulamaan” viittoen. Se on kuitenkin täysin eri asia, vaikka tykkäänkin laulujen viittomisesta. Viitottuja lauluja eri viittojilta voi kurkkia Youtubesta, kirjoittamalla hakukenttään ”viitottu laulu”. Yksi hyvä esimerkki viitotusta laulusta löytyy TÄSTÄ. Kuten videolta näkee, video on toteutettu huolella ja viittojan tunnetila täsmää lauluun hyvin. Tunnetilan ja asenteen näkee, vaikka itse ei osaisi viittoa sanaakaan.

Siitä huolimatta, viitotun ja ääneen lauletun laulun ero on todella suuri. Jollekin ehkä ei ole isoa tai merkityksellistä eroa, mutta henkilökohtaisesti mulle on.

Kavereita jo varhaisesta lapsuudesta saakka, kokien yhdessä uskomattomia hetkiä.

Olen aina ollut musikaalinen ja soittanut useampaa instrumenttia säännöllisesti, mutta kokeillut lähes kaikkea mahdollista. Poikkihuilusta ja pianosta suoritin myös tutkinnot, vaikka inhosin tutkintoja ja niihin valmistautumista äärettömän paljon. Olen myös laulanut kuoroissa, käynyt laulutunneilla, suorittanut musiikin teoriaopinnot ja esiintynyt rutkasti ympäri Suomea. Keikkailu on ehdottomasti yksi parhaista asioista, mitä olen tähän mennessä kokenut. Kiitollinen, kun olen saanut jo pienestä pitäen oppia siihen ja olen tehdä sitä mitä rakastan. En tiedä, onko ollut juuri hienompia hetkiä kuin soittaa esimerkiksi kirkossa, joka on yläparvia myöden täynnä. Tila, jossa on täydellinen akustiikka, tunnelma ja oma tunne tilanteessa. Tieto siitä, että mä osaan ja kykenen tuottamaan jotain kaunista. Olla mukana kokonaisuutta, jossa jokainen tietää oman roolinsa ja paikkansa.

Toivon enemmän kuin äärettömästi, että pystyn palaamaan takaisin entiseen. Entiseen siinä mielessä, jotta kykenen taas tekemään sitä mitä rakastan. Vaatii työtä ja paljon optimistisuutta mutta toivon ja luotan siihen, ettei tehtävä ole mahdoton toteuttaa.

Vielä joku päivä mä nousen lavalle taas, voittajana.