Chapter 18.

Home sweet home, en voi muuta sanoa! On ollut aivan ihanaa palata takaisin omaan kotiin, vaikkakin vain lomailemaan. Huomaan myös, että pärjään jo aika itsenäisesti tarvittaessa. Pystyn käyttämään koiran ulkona, pystyn käymään kaupassa, pystyn pesemään pyykit, laittamaan ruokaa ja hoitamaan asioitani. On huippua, että esimerkiksi kauppaan mennessäni pääsen bussilla lähes pihasta pihaan – kävelyä tulee vain keskimäärin 100 metriä ulkona, sillä bussipysäkit ovat sekä kotini että kaupan edessä. Aika mahtavaa, en voi muuta sanoa! Toivon todella, että kuukauden päästä voisin jäädä jo omaan kotiini asumaan.

Kotikulmat. ♥

Turussa on ollut ihanaa. Säät ovat suosineet, olen nähnyt muutaman kaverinkin ohimennen kaupungilla ollessamme. On ihanaa, että on kyennyt käymään jälleen normaaleja keskusteluja. Olen saanut viittoa, mikä on aivan ihanaa. Viiton, siis puhun. Ensimmäistä kertaa reilu kuukauteen mua taas ymmärretään täysin ilman, että kirjoitan jokaisen sanan Whatsappiin tai muistioon. Se, jos mikä tuntuu hyvälle. Tuntuu, että olen taas olemassa. Vaikkakaan tätä iloa ei kestä hirvittävän pitkään, olen silti. Pienen hetken, viikon tai pari. Kunnes siitä tulee taas tavallisempaa, muuttaessani takaisin kotiini.

Eilen kävimme Hansakorttelissa kiertämässä ilman pyörätuolia (koska sellaista ei yksinkertaisesti ollut). Olen äärettömän ylpeä itsestäni, sillä kykenin tämän reissun tekemään. Tarvitsin toki paljon taukoja, mutta tällöin istuin vain rollaattorin penkille ja siskoni meni yksin kiertämään haluamansa kaupan. Siinä saattoi mennä varttikin, joten sain hyvin huilattua ja pystyin jatkamaan taas retkeämme eteenpäin. Huima edistysaskel! Kotona tosin ilta meni niin, etten jaksanut liikkua juuri lainkaan. Se ei haittaa, koska tuolla reissulla tuli kuitenkin ylitettyä itsensä. Tavoitteet täyttyivät täysin – ja paljon enemmänkin vielä.

Mitään ei reissulta tullut ostettua, paitsi pakolliset inkiväärishotit. Siitä on tullut tapa sisarusten kesken, että aina Jungle Juice Barin nähdessään haetaan inkiväärishotit.

Terveellistä ja sopivan boostaavaa

On ollut ihanaa päästä näkemään omia kotikulmiaan, pesemään itse omat pyykkinsä ja tekemään muita tavallisia asioita. Nautin jokaisesta sekunnista, kun saan katsoa omasta ikkunastani ulos. Siitä, että saan pyyhkiä pölyt hyllyn päältä tai saan kastella kukkani. Siitä, että saan nukkua omassa sängyssäni. Mikä parasta: nukun kunnolla. En heräile mihinkään ylimääräiseen enkä ole jatkuvasti väsynyt. Nautin, kun saan katsella kesyn lempipuluni pesimätouhuja, katsella tuttua puistoa ja tietää kaiken olevan kunnossa. Tai, lähes kunnossa ainakin. Siitä huolimatta, vahvistun joka päivä.

Pari pientä ongelmaa olen kuitenkin huomannut. Esimerkiksi kauppakeskuksen invavessa oli hyvin kummallinen. WC-istuimen ja paperitelineen väli oli niin pitkä, että edes kaksimetrinen isoveljeni ei onnistuisi paperin ottamisessa nousematta istuimelta. Ehkä kauppakeskus on ajatellut, että jokaisella inva-asiakkaalla on aina avustaja mukana. Näin ei kuitenkaan ole, todellakaan.

Toimii.

Lisäksi pari kertaa bussissa on meinannut olla ongelmaa, kun kuljettaja ei ole meinannut uskoa siskoni maksavan myös mun lipun. Eräs kuljettaja ei päästänyt ketään muita sisälle bussiin kuin mut, ja kysyi monta kertaa maksusta. Kirjoitin puhelimeen ”siskoni maksaa minut” ja osoitin etuovella odottavaa siskoani. Tätä ei meinattu kuitenkaan ymmärtää. No, lopulta kuljettaja päästi muutkin asiakkaat sisälle ja siskoni todellakin maksoi mut ja tilanne oli ohi. Kummallista.

Olimme siis sopineet siskoni kanssa, että hän hoitaa maksamiset. Rollaattori ei mahdu kulkemaan bussin käytävillä, ja mahdollisesti liikkuvassa bussissa kävely olisi tällä hetkellä turhan vaarallista. Lisäksi siskoni joutuu joka tapauksessa ostamaan oman lippunsa, joten samalla hän ostaa lipun myös mulle.

Kaikesta huolimatta, koti. Tästä paikasta onnellinen enkä halua täältä pois. Ja onnellinen kitarasta sekä muista soittimista. Soittaminen ei suju kunnolla, mutta yritys on hyvä jo nyt. Hitaasti, mutta varmasti tästä noustaan vielä.

Tää fiilis oli aika huikea.

Sitä odottaen, että on noustu lopullisesti. Ongelmatonta ei varmasti ole, mutta noustaan silti.