Chapter 5.

Voi puheterapeutti. Sairaalassa olon aikana mun luona kävi luonnollisestikin myös puheterapeutti. Olin suunnilleen samaa ikäluokkaa hänen kanssaan. Pidin hänen tyylissään siitä, että hän otti selvää, miten paljon tiedän esimerkiksi äänen käytöstä, äänen tuottamisprosessista, ääniharjoituksista sekä puheterapeutin toiminnasta. Nämä ovat itselleni tuttuja asioita jo pelkästään musiikkiharrastukseni vuoksi.

Puheterapeutti puhui ammattimaiseen sävyyn käyttäen myös alan termistöä. Tämä oli ihanaa vaihtelua, koska liian suuri osa ihmisistä lässyttää kuin pienelle lapselle. Hän myös puhui suoraan ja haastoi tekemään, välillä tosin vähän liikaakin ja liian vaativiakin asioita. Hän myös kyseli, mitä itse ajattelen eri sairauksista ja niiden sopivuudesta tilanteeseeni. Tämä oli osittain vähän hämmentävää. Vaikka tiedän aika paljon aiheesta, en ole ammattilainen ja omistan erilaisen näkökulman aiheeseen. Lisäksi vastaaminen oli erittäin hankalaa, koska tulkki puuttui.

Vaikka osaan vaihtoehtoiset kommunikaatiotavat, ei niitä silti saa hyödyntää tulkin puutteen vuoksi. Loogista? Ja kommunikatiivinen haitta suhteellisen lievä?

Ensimmäisellä kerralla hän halusi tehdä lähinnä yleisen kartoituksen tilanteestani. Koitettiin erilaisia harjoituksia ja tehtiin testejä siitä, miten ymmärrän ja tuotan puhetta. Jonkin verran piti myös yhdistää sanoja kuviin. Esimerkiksi: puheterapeutti sanoi tai näytti sanaa ”sakset” ja mun piti näyttää saksien kuva paperilta. Ymmärtämiseni on kuitenkin ennallaan, joten kaikki tällaiset tehtävät sujuivat hyvin. Puheen tuottaminen onkin sitten täysin oma lukunsa. Puheterapeutti yritti antaa myös erilaisia automaatioita ja luetteloja koitettaviksi. Tervehdyksiä, viikonpäiviä, aakkosia, numeroita… Mitä vain, joita osaan tavallisesti täydellisen varmasti. Nyt ei onnistu mikään.

”Tehdyn orientoivan arvion pohjalta ei afasiaan viittaavaa. Puheoire ei mielestäni selkeästi sovi dysartriseksikaan, vaikkakin puhemotorisessa arviossa poikkeavia piirteitä tuli esille. Puheesta ei mielestäni myöskään ole tunnistettavissa tyypillisiä änkytyksen piirteitä. Puheen tuotto on epätyypillisen poikkeavaa.”

Puheterapeutti antoi mulle myös aakkostaulun ja sanoi, että kanssani on selkeintä käyttää kyllä/ei-kysymyksiä. Aakkostaulu oli kyllä jo täydellinen vitsi ja olisin halunnut nähdä ilmeeni, kun sain taulun. Kykenen kuitenkin ”kommunikoimaan” puhelimen avulla paljon nopeammin kuin aakkostaulun kanssa. Säästin kuitenkin aakkostauluni ja lupasin kehystää sen kotiini niin, että jokainen näkee sen varmasti. Sopivia kehyksiä etsitään, jotta aakkostaulu löytää itselleen vielä juuri oikeanlaiset raamit. Samalla se muistuttaa mua tästä kaikesta ja erityisesti siitä, että mä selviän mistä vain.

Aakkostaulusta voit lukea perustietoa esimerkiksi täältä ja täältä (s. 46-47).

Kehyksiä odotellen

Puheterapeutti kertoi myös, ettei oikein edes tiedä, mitä tekisi mun kanssa. Hän sanoi, että nyt ei välttämättä voida mennä perinteisillä puheterapian keinoilla vaan joudumme soveltamaan paljon. Kokeilimme erilaisia harjoituksia, että saisimme puhetta ”harhautettua” tulemaan vahingossa. Tehdä siis samaan aikaan jonkinlaista liikettä käsin, piirtää... Mitä vain, mikä saa sillä hetkellä ajatuksen pois puheesta. En oikein kokenut, että tästä "harhautuksesta" olisi ollut hyötyä.

Yritimme saada puhetta aikaan myös laulaen, sillä omistan pitkän laulutaustan. Pystyn jonkin verran hyräilemään biisien mukana, vaikka laulaminen on mahdotonta. Vielä helpompaa hyräilykin on, jos saan ottaa kädet mukaan ja viittoa samalla. Jos saan viittoa mukana, pääsen paremmin lauluun sisälle ja pystyn olemaan hieman rennompana. Viittominen tuo samalla turvallisen tunteen siitä, että pystyn ilmaisemaan itseäni vaikka en saa puhuttua. Jos vaan joku muukin ymmärtäisi viittomista.

Erilaiset puheharjoitukset väsyttivät (ja väsyttävät edelleen) todella paljon sekä fyysisesti että henkisesti. Joudun keskittymään todella paljon siihen, että saan edes lihakset oikeaan asentoon sen hetkistä äännettä yritettäessä. Lisäksi kaulan alueen lihakset väsyvät todella paljon ja jostain syystä myös kipeytyvät aika paljon. Tälle ei löytynyt puheterapeutiltakaan selitystä.

”Potilas on osastolla kommunikoinut puhelimella kirjoittaen, joka onnistuu nopeasti ja sujuvasti. Lisäksi potilas kommunikoi viittomakieltä hyödyntäen. Potilasta on ohjattu osastoympäristössä suosimaan kommunikatiivisia, yleisesti ymmärrettäviä eleitä viittomakielen sijaan kommunikoinnin varmemmaksi onnistumiseksi.”

Niin,  mutta miten kommunikoida muuten kuin puhelimella kirjoittaen? Toki, aakkostaulu oli myös vaihtoehtona mutta sitä en ruvennut käyttämään. Kokeilin muutaman kerran aakkostaulua eri henkilöiden kanssa, mutta ainoa kuulemani kommentti oli tämä: "voisitko hidastaa ja kirjoittaa uudestaan, koska oot niin nopea etten pysy sun perässä". Paloin halusta vastata vain, etten voi hidastaa mutta voisin kyllä viittoa rauhallisesti ja selkeästi.

No, ehkä vielä joskus saan sen tulkin.

Ps, grattis på födelsedagen min lillis, du fyller 10 år idag!