Chapter 3.

Maanantaina alkoi uusi viikko sairaalassa. Ystäväni soitti sairaalaan heti aamupäivällä kertoen tulkista, tulkin tarpeesta ja siitä, miten hyvin pystyisin ilmaisemaan itseäni tulkin kanssa. Valitettavasti puhelimessa puhunut hoitaja oli laittanut vain tulkkitoiveen ylös jonnekin. Asia ei edennyt yhtään siitä, vaikka jälkeenpäin vielä kysyin asiasta useammankin kerran.

Maanantaina neurologilla ei ollut aivan hirveästi sanottavaa. Osa jo valmistuneista verikokeista näyttivät normaaleilta. Hän oli myös tutkinut magneettikuvan, joka nyt varmistui normaaliksi. Hän sanoi myös, että otetaan selkäydinnestenäyte.

Mielestäni on outoa, ettei kukaan kertonut minulle kunnolla näytteen ottamisen syitä. Kerrottiin, että näytteellä halutaan poissulkea asioita (mitä asioita?) ja mahdollinen borrelioosi. Siinä kaikki. Luin myöhemmin Omakannasta, että likvorista selvitettiin laaja-alaisesti eri asioita. Näitä olivat muun muassa punkin pureman aiheuttamat taudit, keskushermostolliset virus- ja bakteeritulehdukset sekä kehon vasta-aineet. Myös maanantaina käymään tullut äitini kysyi asiaa henkilökunnalta ja kertoi myöhemmin mulle, mitä kaikkea näytteestä otetaan. Hassua, että omainen selitti asiat tarkemmin kuin sairaalan henkilökunta.

Min yngste lilsyrran ♥

Selkäydinnesteen ottaminen oli metka kokemus. Ehdin mielessäni panikoimaan asiaa hiukan, koska omistan jonkin asteisen neulakammon. Verensokerin ottaminen on jo aika ahdistavaa, puhumattakaan verikokeista tai lihakseen pistettävistä lääkkeistä. Selviän näistä tilanteista, mikäli löydän muuta ajateltavaa. Eräänä päivänä verikokeen ottaminen sujui ihan huomaamatta, koska eräs viittova kaverini oli paikalla. Jouduin keskittymään hänen viittomiseensa, jolloin en tajunnut miettiä neuloja.

Moni tuttuni on myös kertonut selkäydinnesteen ottamisen olevan inhaa. Asian tietäminen ei ainakaan helpottanut jo valmiiksi neula-ahdistunutta oloa. Tiesin myös etukäteen, millaisella neulalla näyte otetaan. Yksinkertaisesti sanottuna: aivan liian isolla ja paksulla neulalla.

Neurologi sekä pari erikoistuvaa neurologia tulivat ottamaan näytteen puoli yhden pintaan. Kokonaisuudessaan operaatio kesti noin puoli tuntia. Tässäkin tilanteessa kaipasin tulkkia äärettömän paljon. Olisin halunnut kysyä neurologilta tarkentavia kysymyksiä, vastata hänen kysymyksiinsä ja kertoa omia ajatuksiani tai tuntemuksiani toimenpiteestä.

Neulojen lisäksi inhoan fyysistä kontaktia. Tai ehkä inhoaminen on vähän vahva sana, mutta en tiedä sopivaa ilmaisua. Harva ihminen saa koskea muhun spontaanisti ilman, että reagoin mitenkään. Väistän fyysistä kontaktia aika herkästi ja olen ylipäätään tarkka omasta tilastani.

No, joka tapauksessa. Neurologi etsi jonkin verran kohtaa, mistä näyte otetaan. Joka kerta neurologin tai erikoistuvien koskiessa selkääni, selkäni lähti ”karkuun”. He olivat aika pitkäpinnaisia asian suhteen ja yrittivät selittää, että neulan osuessa en voi liikkua. Mutta miten voin vastata, että kyseessä on automaattinen reaktio enkä yksinkertaisesti mahda sille mitään? En kyennyt ottamaan puhelinta laatikosta, koska olin jo asettautunut näytteenottoasentoon. En kyennyt puhumaan. Olisin kyennyt viittomaan yhdellä kädellä, mikäli paikalla olisi ollut tulkki. Mutta koska en saanut tulkkia, en pystynyt vastaamaan mitenkään.

Näytettä ajatellessa ajatukset olivat lähinnä tätä luokkaa

Neulan mennessä selkään, järkytyin niin suuresti ettei mun selkäkään ymmärtänyt lähteä karkuun. Muistan elävästi, kuinka tunsin neulan liikkuvan syvemmälle selkärankaan. Se aiheutti pienen kivun lisäksi todella metkan tunteen; vähän kuin ottaisi vatsanpohjasta lujaa tai olisi perhosia vatsassa. Sellainen tunne mutta selässä, kulkien häntäluusta lähes niskaan saakka. Muistan, kun neulan pistänyt lääkäri myös sanoi: ”tää näyttää nyt vähän sille, ettei osunut ihan oikeaan kohtaan ja joudutaan pistää uudestaan vähän sivusta”. Onnekseni selkäydinnestettä alkoi kuitenkin tippumaan muutaman sekunnin kuluttua.

Neulan töröttäessä pystyssä selkärangastani tajusin jossain vaiheessa, että silmäni olivat edelleen lautasen kokoiset ja suu edelleen järkytyksestä auki. Näytteen ottaminen kesti mielestäni aika pitkään, sillä näytteenottoputkiakin oli ilmeisesti noin 20.

Näytteen ottamisen aikana multa yritettiin säännöllisesti kysellä millainen fiilis, pyörryttääkö, jaksanko olla vielä paikoillani, sattuuko tai tuntuuko ylipäätään jossain joltain. Miten vastata taaskaan? Ei mitenkään, ellei kysymykseen voinut vastata kyllä/ei. Yritin vasemmalla kädellä varovasti näyttää selkää ja viittoa, mutta käsi piti laittaa takaisin paikoilleen ja pitää kroppa täysin liikkumattomana. Liikkuminen saattoi aiheuttaa ongelmia.

Näytteestä selvittiin, neulan pois ottaminen tuntui lähes samalle kuin neulan laittaminen. Sillä erolla, että neulan pois ottaminen kesti paljon vähemmän aikaa. Näytteen ottamisen jälkeen adrenaliini virtasi ja oli sellainen tunne, että voisin antaa näytteen tarvittaessa uudelleenkin. Lupaan, että sitä tunnetta ei kestänyt pitkään.

Selkä oli todella kipeä parin päivän ajan. Lähes kaikki asennot sattuivat: ainoastaan yksi erittäin epäergonominen asento oli hyvä. Päivät menivät lähinnä Tramalia napsien eli nuokkuen puoliunisena. Kylmäpussi oli myös ehdoton pelastus.

Silti, tästäkin selvittiin.